Sote-alan kuplat: miten ne rikkoutuvat ja miksi se on tärkeää?
Olen miettinyt, miten erilaisia kokemuksia ja näkemyksiä sote-alan työntekijöillä on? Miten he suhtautuvat muutokseen, kehittämiseen ja johtamiseen? Miten he kokevat oman työnsä merkityksen ja arvostuksen?
Olen jakanut sosiaalisessa mediassa viime aikoina kaksi kirjoitusta, jotka ovat saaneet huomiota ja kommentteja. Toinen käsitteli sitä, miten säästöt uhkaavat sote-alan kehittämistyötä. Toinen kertoi, mitä muutosta tarvitaan johtamisessa, jotta sote-alan työntekijät voivat toteuttaa osaamistaan ja vaikuttaa työhönsä.
Ensimmäinen artikkeli sote säästöistä
Toinen artikkeli sote johtamisesta
Nämä kirjoitukset olivat mielestäni äärimmäisen hyviä ja todella totta. Mutta ne myös paljastivat, miten erilaisissa ”kuplissa” ihmiset elävät. Kuplia, jotka erottavat meidät toisistamme ja estävät meitä näkemästä kokonaiskuvaa.
Tässä blogissa kerron, mitä olen havainnut sote-alalla, miten ”kupat” vaikuttavat meihin ja mitä voimme tehdä niiden rikkomiseksi.
”Miksei tätä ole jo laitettu kuntoon?”
Eräs kommentoija sanoi, että miksei tätä ole jo laitettu kuntoon, koska tästä on puhuttu jo vaikka kuinka kauan. Mielestäni ei pelkästään puhumalla ja keskustelemalla tällainen tilanne muutu, vaikka sitäkin tarvitaan. Työkulttuuri, asenteet ja kiire ovat suurimpia esteitä kehittämiselle.
Käytännössä esteet vaikuttavat enemmän kuin kuvitellaan. Kielteisessä kierteessä, vanhassa kulttuurissa, helposti palataan kehittämisen jälkeen entiseen työtapaan. Tämä taas vahvistaa uskomusta, että me emme saa mitään aikaiseksi ja emme kykene kehittämään. Epäonnistuminen ja vanhaan palaaminen vain pahentaa tilannetta. Tämä voi johtaa siihen, että ihmiset menettävät uskonsa ja motivaationsa kehittää sote-palveluita.
”Vihdoinkin tästä asiasta puhutaan”
Toinen kommentoija sanoi, että vihdoinkin tästä asiasta puhutaan. Hän koki, että kukaan ei ole ennen kertonut tätä kovalla äänellä. Hänelle sote-johtamisen ongelmat oli tabu, josta ei oltu puhuttu avoimesti. Hän oli iloinen siitä, että joku uskalsi ottaa asian esille.
Tämä näkökulma on myös ymmärrettävä, sillä sote-johtaminen on monimutkainen asia, joka voi herättää ristiriitaisia tunteita ja mielipiteitä. Ihmiset pelkäävät eri syistä, eivätkä halua ottaa asiaa puheeksi. Tämä voi johtaa siihen, että ihmiset kieltävät todellisuuden ja välttelevät ongelmien ratkaisemista. Siitä seuraa, että valitsemamme kehittämiskohteet eivät perustu todelliseen nyky tilanteeseen. Tätä tapahtuu kaikilla organisaation tasoilla.
”Kyllä, mutta me emme kykene siihen”
Kolmas kommentoija sanoi, että kyllä, mutta hän on lähihoitaja, jolla on todella järkyttävä tilanne. Hän sanoi, että heillä ei ole ihmisiä tekemässä perushoitotyötä, ja tilanne on katastrofaalinen. He eivät kykene kehittämään, koska heillä on liian kiire.
Tämä näkökulma on ehkä kaikkein yleisin ja todellisin. Työvoimapula ja työtaakka on liian suuri. On selvää, että ihmiset, jotka tekevät arvokasta työtä asiakkaiden ja potilaiden hyväksi, ovat uupuneita ja stressaantuneita. He eivät ehkä näe mahdollisuuksia kehittää, koska heillä ei ole aikaa, resursseja tai tukea siihen.
Myös Ossi Aura puhuu johtamisesta
Miten voimme oppia?
Olen nähnyt sen omassa työssäni, miten kaikki nuo ihmiset ovat oikeassa. Olen parin viimeisen vuosikymmenen aikana tehnyt työtä satojen sote-alan esihenkilöiden kanssa. Olen nähnyt, miten kehittäminen onnistuu, vaikka on kiire, vaikka tuntuu mahdottomalta ja vaikka meiltä puuttuu ihmisiä. Aloitetaan vain ensimmäisestä kehittämisteosta ja lähdetään rakentamaan uutta pieni pala kerrallaan. Silloin kun kaikki on kaaoksessa, se on keino, jolla päästään eteenpäin. Koko ajan tehdään sote alalla myös valtava määrä kehittämistyötä erilaisissa kehittämishankkeissa. Uskon vahvasti, että sieltä on tulossa paljon hyvää.
Esimerkkejä pienistä kehittämisteoista
Minun väitöstutkimukseni mukaan kiire on este kehittämistyölle. Kiirettä on kolmenlaista: on tunne, että minulla on kiire, ja on kulttuuri, että pitää näyttää kiireiseltä. Silloin tarvitaan asennemuutosta, joka on työlästä. Lähihoitaja kuvaa sitä tilannetta, että käytännössä ei ole aikaa tehdä sitä työmäärää, jota pitäisi tehdä. Eli ei ole muuta kehittämismahdollisuutta kuin jättää tekemättä töitä, joita pitäisi tehdä. Kun on kysymys hoivatyöstä, esimerkiksi ikäihmisten hoitotyöstä, se tarkoittaa, että joku jää ilman hoitoa.
Yhdelle on itsestään selvyys, että nämä asiat olisi pitänyt jo tehdä kauan sitten. Toisen näkökulmasta tästä ei ole puhuttu, vaan siitä on tullut tabu. Kolmas kertoo, että kyllä, mutta me emme kykene siihen. Jokaisella on oma näkemyksensä tästä asiasta, miten tämä pitää hoitaa. Ja kuten jo mainitsin, kehittämistyön onnistumisen mahdollistaa realistinen ja totuudenmukainen kuva siitä, missä me juuri nyt olemme.
Myös Ossi Aura puhuu johtamisesta
Mikä on sinun näkökulmasi?
Toivon, että tämä blogi on herättänyt sinussa kiinnostusta sote-johtamiseen. Haluan kuulla sinun näkökulmasi ja kokemuksesi aiheesta. Miten sinä näet sote-johtamisen tilanteen ja haasteet? Miten sinä haluaisit kehittää sote-johtamista? Mitä sinä tarvitset siihen?
Episodi: matkalla Tampereelle leikkimään Onni 4v. kanssa, klo 6.15 bussissa. Kaksi sote-alan hoitajaa keskusteli. Ensin kartoitettiin, mille osastolle ollaan menossa töihin. ”Oletko menossa teho-osastolle? Ei menen operatiiviseen. Kuka siellä on esimiehenä, Tarja? Ei, hän lähti polille, ei jaksanut enää.” Kymmenen minuutin keskustelun aikana. Suunniteltiin parin osaston työvuorot uudelleen, päiviteltiin tulevan työpäivän raskautta. Lopuksi fiilisteltiin yhdessä seuraavien päivien vapaa päivistä ja miten rentouttavaa on päästä illalla saunaan.
Olen innostunut kehittäjä, mutta moista kehittämisintoa ei minustakaan heltiä klo 6.20 lauantaiaamuna. Kun hyödynnetään kaikkien organisaatiotasojen ylimmän johdon, keskijohdon, lähijohtajien ja asiakaspinnassa työskentelevien työntekijöiden resurssit, into ja motivaatio uskon, että paljon parempaan on edessä.
Keskustellessani sote-alan johtajien kanssa olen huomannut niillä hyvinvointialueilla, joilla niin sanottu sote-uudistus tehtiin jo aikaisemmin, voidaan jo paljon paremmin ja asiat ja tehtävät sujuvat. Niillä hyvinvointialueilla, joissa on toimitu vasta vuoden verran, on vielä paljonkin parantamisen varaa. Se on äärimmäisen lyhyt aika näin suuren fuusion toteuttamisessa.
Kehittäimisterveisin Ritva Ranta