Kehittämiskulttuurin askeleet, osa 2
Toinen askel: Kun kuppikunnista rakennetaan toimiva tiimi
Miksi työyhteisö jakautuu leireihin juuri silloin, kun pitäisi kehittää? Toisella kehitysaskeleella kehittämiselle aletaan vähitellen lämmetä, mutta arjen sähläys, epävarmuus ja vanhat klikit panevat vielä hanttiin. Se on täysin inhimillistä – ja juuri siinä kohdassa lähijohtajan rauhallinen tuki ratkaisee kaiken.
Kuppikunnat eivät synny ilkeydestä – ne hakevat turvaa
Kun työyhteisössä herää ajatus muutoksesta tai kehittämisestä, ryhmässä alkaa usein parinmuodostus. Ihmiset hakeutuvat tuttujen ja samanhenkisten seuraan. Syntyy kahdenkeskisiä suhteita ja pienryhmiä, joilla on omat tulkintansa siitä, mitä talossa oikeastaan tapahtuu.
Tämä ei tarkoita sitä, että tiimissä olisi ”vaikeita ihmisiä”. Se kertoo vain siitä, että ihminen hakee epävarmuuden keskellä turvallisuuden tunnetta sieltä, mistä sitä helpoimmin saa: omasta pienestä kuppikunnasta. Jos yhteisiä tavoitteita ja pelisääntöjä ei ole sanoitettu riittävän selkeästi, nämä leirit alkavat helposti puolustautua ja kyräillä toisiaan.
Toisella askeleella tapahtuu kuitenkin ratkaiseva käänne: ajatus jatkuvasta kehittämisestä aletaan vähitellen hyväksyä. Kehittäminen ei ole enää pelkkä outo johdon hanke, vaan arjen ongelmia aletaan ottaa puheeksi. Suurin haaste on edelleen se, miten hyvät aikomukset saadaan vietyä käytäntöön asti.
Tutkimuksen ja arkivaikuttavuuden tärkein oppi
Kehittämiskulttuurin askeleet ovat kumuloituvia. Jos alemman tason perusasiat – kuten turvallinen ilmapiiri, selkeä työnjako ja toimiva arjen tiedonkulku – jätetään puolitiehen, niistä muodostuu kehittämisen suurin este.
Liian usein tiimiltä odotetaan itseohjautuvuutta, ketteryyttä tai lean-tauluja, vaikka ihmisillä ei ole edes varmuutta siitä, keneltä uskaltaa pyytää apua tai kuka tekee mitäkin huomenna. Ylempien askeleiden kokeilut kaatuvat vääjäämättä, jos arjen perusta vuotaa.
Ensin laitetaan kuntoon se, mikä häiritsee työtä joka päivä. Vasta sen jälkeen on tilaa uusille ideoille. (Ranta 2020; Malmivaara 2026.)
Eri ammattilaisten arki: Puhummeko edes samaa kieltä?
Sote-työyhteisössä katsotaan arkea monesta eri näkökulmasta. Sosiaali- ja hoitotyössä vuorovaikutus, tiimipalaverit ja kehittäminen ovat usein tutumpia teemoja. Kliinisessä asiantuntijatyössä taas kehittäminen tarkoittaa usein oman tutkimus- tai hoitoprosessin hiomista äärimmäisen tarkaksi – ei niinkään palaverikäytäntöjen pohtimista.
Kun eri koulutustaustoilla varustetut ammattilaiset laitetaan samaan tiimiin, kehittämispuhe voi aluksi tuntua vieraalta tai turhalta ajanhukalta potilastyöstä. Se ei johdu haluttomuudesta, vaan siitä, että ammatilliset identiteetit painottavat eri asioita.
Siksi kehittämistä ei pidä viedä arkeen raskaana teoriana tai monimutkaisina kaavakkeina. Yhteinen kieli löytyy siitä, mikä koskettaa jokaista ammattiryhmää: poistetaan yhdessä se turha sähläys, joka syö aikaa varsinaiselta perustehtävältä.
Hitaat omaksujat eivät ole jarrumiehiä – he ovat tiimin riskitutka
Jokaisessa työyhteisössä on muutama ihminen, jotka eivät hyppää uusiin ideoihin heti mukaan. He katsovat ehdotuksia epäilevästi ja huomauttavat, mikä kaikki voi mennä pieleen.
Innostuneelle johtajalle tämä tuntuu helposti muutosvastarinnalta. Mutta fiksusti johdettuna nämä niin sanotut hitaat omaksujat ovat tiimin arvokkain voimavara: he huomaavat käytännön riskit ja sudenkuopat paljon aikaisemmin kuin muut.
Sen sijaan, että heidän puheenvuorojaan ohitettaisiin, kysy suoraan: ”Mitä riskejä te näette tässä kokeilussa, ja miten voisimme varautua niihin?” Kun huolet otetaan tosissaan osaksi suunnittelua, vastarinta kääntyy sitoutumiseksi.
Lähijohtajan kolme askelta toisen askeleen arjessa
- Kuuntele leirien ääntä ilman tuomitsemista: Selvitä, mistä pienryhmien huoli kumpuaa. Älä pakota kaikkia heti samaan muottiin, vaan vahvista pieniä yhteisiä onnistumisia.
- Kirkasta perustehtävä ja pelisäännöt: Kuka tekee mitäkin? Miten meillä toimitaan, kun tulee kiire? Selkeys poistaa tarpeen hakea selustaa omasta kuppikunnasta.
- Kokeile yhtä pientä asiaa kerrallaan: Älä tee isoa mullistusta. Valitkaa yksi arjen hankaluus, korjatkaa se kahdeksi viikoksi ja katsokaa yhdessä, toimiko ratkaisu.
Toisen askeleen tilannekuva: Mistä teidän tiiminne arki alkaa?
Mittari ei ole arvosana johdolle, vaan toimintaohje arkeen. Käy nämä neljä väittämää mielessäsi läpi:
- Saanko työtovereiltani tukea silloin, kun työ tuntuu hankalalta?
- Vallitseeko osastollamme riittävän avoin ja turvallinen ilmapiiri?
- Keskustellaanko meillä riittävästi töiden sujuvasta järjestämisestä ja ongelmista?
- Pystymmekö sopimaan yhteisistä pelisäännöistä niin, että niistä myös pidetään kiinni?
Seuraavan tiimipalaverin keskustelukysymys:
”Mihin yhteen arjen pieneen sähläykseen meidän pitäisi tarttua heti, jotta työpäivämme olisivat sujuvampia ja mukavampia?”
Kun tiimi sopii omat pelisääntönsä ja kokee tulevansa kuulluksi, kuppikunnat menettävät merkityksensä. Niiden tilalle kasvaa luottamus siihen, että asioista uskalletaan puhua avoimesti ja ratkaisuja etsitään yhdessä.
Mihin tästä eteenpäin?
Kun pelisäännöt kantavat, tiimi on valmis kolmanteen askeleeseen – tai katso koko kuva kerralla.
Lue kolmas askel: ryhmätahto Katso koko kokonaisuusLähde: Ranta, R. (2020) Väitöstutkimus sekä työkirjaosuus. Taustalla myös Malmivaara, A. (2026) Arkivaikuttavuus.
Sarjan osat: Ensimmäinen askel (ilmapiiri ja perustehtävä) | Toinen askel (tiimi ja pelisäännöt) | Kolmas askel (ryhmätahto) | Neljäs ja viides askel (todellinen tiimi ja huipputiimi).