fbpx

Kehittyvä työyhteisö – muutos työyhteisössä

8,50 

Saat kirjaa myös ellibs.com sivuilta

Kehittyvä työyhteisö ekirja – muutos työyhteisössä TEAL  johtaminen.

”Meidän organisaatiossamme on kaksi erilaista tiimiä. Ensimmäisessä on hyvä yhteishenki ja muutos työyhteisössä toimii. Tiimin jäsenet etsivät luonnostaan uusia parempia tapoja tehdä työtä aina, kun he huomaavat toiminnassaan jotain korjattavaa.

Toisessa tiimissä riidellään ja puhutaan toisista tiimiläisistä selän takana pahaa. Tiimityö ei toimi, työt näyttävät enemmän sähläykseltä kuin sujuvasti etenevältä työprosessilta. Tiimiläiset kuitenkin puhuvat paljon kehittämisestä ja uusia suunnitelmiakin tehdään, mutta uusia parempia toimintatapoja ei kuitenkaan saada vietyä käytäntöön. Näyttää siltä, että he haluaisivat tehdä työnsä paremmin, mutta jokin estää heitä.”

Lue lisää blogistani  Sählärit ja tekijät sote-alueella? 

Näkökulmittaminen on metodi kehittää yllä kuvattuja tiimejä.  Kolmen toimintatavan, käytännön kokemusten ja teoreettisen tutkimuksen yhdistäminen. Jokaisesta näkemyksestä parhaiten toimivat toimenpiteet ja käytännöt yhdistetty ohjeiksi ja kehittämisehdotuksiksi. Siis olen ottanut parhaiden käytäntöjen parhaat käytännöt.

Kehittämiskulttuurin askeleleet – Kuvaus kehittämiskulttuurin vaiheista – Tunnistamalla oman organisaatiosi vaiheen, saat pohjan tavoitetyöskentelylle ja vahvistat sitä tiimityöllä. – Kehittäminen keskiössä

Tiimityö ja sen merkitys – Tunnistat ihmisten osallisuuden kokemuksen tärkeyden – Tiimityön toteuttaminen on käytännön kehittämistyötä.

Ryhmätahtojohtaminen, siis muutosjohtaminen – Ryhmän toiminnan hyödyntäminen – Saat tavoiteprosessin sisällön, jolla rakennetaan motivoinut ryhmä. Tiimisi toimi paremmin. Lisäksi osaamisen merkitys kehittämistyössä – Tunnistat henkilöstön, ryhmän ja organisaation osaamistarpeet – Saat kehittämisosaamisen vahvistamiseen polun

Täällä linkki blogiimme Ellen Lindellin kanssa

 

Ritva Ranta, tietokirjalija, yhteistyön ja johtamisen asiantuntija. Hän on koulukseltaan filosofian tohtori, sosiaalipsykologi ja insinööri. Pitkä kokemus julkisen ja yksityisen sektorin organisaatioiden kehittämisestä ja valmentamisesta niin tutkijan, konsultin kuin valmentajan rooleissa.  Osaamisalueita organisaatioiden kehittäminen, tuottavuus, muutosprosessit ja henkilöstökyselyt. Kehittämistyö organisaatioissa, miten tuottavuus ja työhyvinvointi voidaan yhdistää onnistuneeseen kehittämistyöhön, oli Sosiaalipsykologian väitöstutkimuksen aihe (2020).

Tuotetunnus (SKU): 101000_3273 Osasto: Avainsanat tuotteelle , ,

Muutos työyhteisössä, onnistunut kehittäminen, tiimityö ja sekä TEAL johtaminen

Kehittämiskulttuurin askeleleet kuvaavat erilaisia vaiheita myönteisen kulttuurin muodostumisessa, miten muutos työyhteisössä rakentuu. Kehittämisosaaminen muodostuu henkilökohtaisesta osaamispolusta ja ryhmän osaamisen sekä organisaation osaaminen kasvattamisesta.

Itsensä toteuttaminen vahvistaa kehittämistyötä ja näin henkilöstö kokee työnsä hyödylliseksi ja tulokselliseksi. Jatkuva parantaminen vahvistuu, kun henkilöstö on tyytyväinen omin kehitysmahdollisuuksiinsa. Ryhmätahtojohtamisen tavoiteprosessi on yksi keino, jolla kehittämistyö onnistuu ja myönteistä kehittämiskulttuuria vahvistetaan.

Vuoden 2021 versio on uudistettu painos, jossa keskustelen 15 vuotta nuoremman itseni kanssa. Kirjassa esitetyt kehittäminen, tiimityö ja muutosjohtaminen ovat edelleen hyvin merkittäviä, erityisesti käytännön toteuttamisen näkökulmasta. Olen poistanut kirjasta kaiken sen, mikä on jo auttamattomasti vanhentunut, eikä kommentointi ole enää ajan kohtaista. Muutoksen yksi ydin onkin vanhasta luopuminen, vain silloin uutta voi tulla tilalle. Työelämä keskustelussa mukana olevia asioita olen kommentoinut, esimerkiksi teal-johtamista, tai olen omien tutkimusteni ja kokemusteni perusteella halunnut jatkaa keskustelua aiheesta.  Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran 2005.

Väitöskirjani valmistui noin 15 vuotta tämän kirjan ilmestymisestä. Osa alkuperäisen kirjan asioista oli edelleen mukana väitöstyössäni. Organisaatio ja ihminen oppivat käsi kädessä, väitöstyö lisäsi siihen ryhmän oppimisen. Kirjan pääaihe kehittämistyön eteneminen prosessina oli myös mukana väitöstyössäni, nyt jalostettuna ja tarkennettuna erityisesti ihmisten johtaminen nousi vahvimpaan rooliin. Vuoden 2005 kirjassa kirjoitin arvoevoluutioteoriasta ja siihen sisältyvä TEAL-johtaminen, joka nyt on tullut uudelleen johtamiskeskusteluun mukaan. Silloin kirjoitin perusasioista ja tutkin asiaa myös progradu-työssäni Yrityksen arvomaailmasta. Siis keskustelu aiheesta jatkuu myös tässä kirjassani.

Muutosnopeus kasvaa ja vaatimukset lisääntyvät. Ihmisten hyvinvointi on vaakalaudalla tässä oravanpyörässä. Tämä kirja etsii ulospääsyä ja uusia mahdollisuuksia tässä vaatimuksia täynnä olevassa maailmassa. Ihmisissä ja organisaatiossa tapahtuva muutosprosessi on monella tapaa yhtenevä.

Kehittäminen, tiimityö ja muutos työyhteisössä pääosassa. Suurin osa meistä toimii jossakin organisaatiossa. Tämä ympäristö tukee tai haittaa meidän toimimistamme ihmisenä. Kirja kertoo niistä lainalaisuuksista, jossa organisaatio uudistuu ja samalla henkilöstön osaaminen ja kyky toimia rakentavasti ryhmässä kasvaa. Nämä prosessit toteutuvat rinnakkain.  Tiimi tai ryhmä on keskiössä, miten hyödyntää ryhmän dynamiikkaan niin, että kaikki kehityksen virrat parantavat organisaation toimintaa. Ryhmä motivoituu oman identiteettinsä kautta ja koko organisaation kehittämiskulttuuri vahvistuu.

Kolmen prosessin käytännön kokemusten ja teoreettisen tutkimuksen yhdistäminen. Jokaisesta näkemyksestä parhaiten toimivat toimenpiteet ja käytännöt on yhdistetty ohjeiksi ja kehittämisehdotuksiksi.

Kehittämiskulttuurin askeleleet – Kuvaus kehittämiskulttuurin vaiheista – Tunnistamalla oman organisaatiosi vaiheen, saat pohjan tavoitetyöskentelylle ja vahvistat sitä tiimityöllä. – Kehittäminen keskiössä.

Tiimityö ja sen merkitys – Tunnistat ihmisten osallisuuden kokemuksen tärkeyden – Tiimityö toteutuu käytännön kehittämistyönä.

Ryhmätahtojohtaminen, siis muutosjohtaminen – Ryhmän toiminnan hyödyntäminen – Saat tavoiteprosessin sisällön, jolla rakennetaan motivoinut ryhmä. Tiimisi toimi paremmin.

Kolmen prosessin käytännön kokemusten ja teoreettisen tutkimuksen yhdistäminen, jolloin muutos työyhteisössä toimii

Jokaisesta näkemyksestä parhaiten toimivat toimenpiteet ja käytännöt on yhdistetty ohjeiksi ja kehittämisehdotuksiksi.

Mitä teemme?

Valmenna kaikkia, jotka osallistuvat prosessiin. Valitse ryhmät jo toimivista ryhmistä. Aloita jatkuvan parantamisen pienet kehittämisteot muuttamaan asenteita. Rakenna ryhmää ja vahvista työilmapiiriä.

Vahvista yhteistyötä ja pura erimielisyydet. Luokaa pelisääntöjä yhdessä ja alustavat tavoitteet sekä niihin esteet.  Vahvista ryhmän arvostusta ja tarkoitusta. Paranna työhyvinvointia ja ihmisten mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhönsä.

Tarkenna pelisääntöjä ja löydä tiimiläisille omat roolit. Jatka tavoitteiden esteiden tarkentamista ja yhdistä strategiatyöskentely ja pienet kehittämisteot toimintaprosessiksi. Vahvista kehittämisosaamista. Vahvista ryhmä yhtenäisyyttä ja me-henkeä. Tee vastatoimenpiteitä esteiden ratkaisemiseksi. Luovu ongelma-ajattelusta.

Vahvista itseohjautuvuutta ja anna tiimille tilaa luoda omat tapansa toimia. Sutata yhteen johdon strategia ja kaikkien tiimien tavoitteet. Jatka tavoitteiden tarkentamista koko organisaatiossa. Luo organisaation oma kehittämismalli rakentavaa dialogia ja kehittämispuhetta hyödyntämällä. Siirry myönteiseen kierteeseen.

Yhdistä työn uudelleen organisoinnin ja kehittämisen kautta työprosessit ja jatkuva kehittäminen. Luo toimintaa tukeva seurantajärjestelmä ja palaute mekanismi. Vahvista tiimein ja koko organisaation identiteettiä. Arvosta ja vahvista osaamista.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Kehittyvä työyhteisö – muutos työyhteisössä”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8,50